Brewdog Prototype Challenge 2017 Set

Brewdog Prototype Challenge 2017 Set

Brewdog Prototype Challenge 2017 Set

Brewdog Prototype Challenge 2017 Set on Brewdogin omasta nettikaupasta tilattu paketti, joka pitää sisällään kolme melko erilaista olutta. Tyyliltään jokainen olut on jonkinlainen IPA, joka tekee paketista erityisen mielenkiintoisen, mutta kuitenkin jokainen olut on täysin erilaisia keskenään. Brewdogin laatu, oluiden tyylit ja paketin hinta (7,50 £ / setti) varmistavat jo etukäteen että kyseessä on erityisen hyvä ostos.
Tilatessani oluita oli tarjolla vain kyseinen kolmen oluen paketti, josta tiesin että puuttuu yksi. Ymmärtääkseni panimo jälkeenpäin selitti asiaa sillä että yksi neljästä oluesta oli alle panimon asettamien laatuvaatimuksien ja siksi olutta ei ollut tarjolla samaan aikaan. Tänään oluita arvostellessani huomasin että Brewdogin nettikaupassa on tarjolla näiden kolmen lisäksi vielä kaksi muutakin Prototype-sarjan olutta, Vienna Lager ja Blonde Ale mutta koska tämä paketti myytiin Prototype Challenge 2017 Set nimellä niin arvostellaan nämä oluet vain. Pakko sanoa että olen ihan tyytyväinen että paketissa on juuri nämä kolme olutta. Nämä kaksi muuta kun olivat Blonde Ale ja Vienna Lager.

Brewdog Prototype Tangerine Session IPA

Brewdog Prototype Tangerine Session IPA
BrewDog Prototype Tangerine Session IPA on Prototype setin kevyin ja erikoisin olut. Mandariini kuulostaa hyvältä, mutta sekoitus oluen kanssa hieman epäilyttää. Tästä syystä Tangerine Session IPA on hyvä valinta maistelun ensimmäiseksi olueksi.

IPA kaatuu lasiin kirkkaana, oranssihtavan ruskeana. Tiivistä ja valkoista vaahtoa muodostuu ehkä noin sormen verran, joka kestää pinnalla melko pitkään. Erittäin voimakas tuoreen mandariinin miellyttävä tuoksu iskee välittömästi. Joskin peittää lähes kaiken muun alleen. Maku on pehmeä ja kevyen hapokas. Esillä selkeästi mandariinia. Jälkimaku on kuiva ja katkera. Toisaalta kokemusta voisi kuvailla raikkaaksi ja mehuisaksi. Olut on lähes täysin mandariinia tuoksusta jälkimakuun.

Erityisen voimakas mandariini alusta loppuun tekee oluesta melko erikoisen kokemuksen. Olut on hedelmäistä ja helposti juotavaa, mutta omaan makuun ei sovi aivan näin vahva mehumaisuus oluessa. Ehkä hieman lisää vahvuutta tai humalaa voisi auttaa asiaa.

Tiedot

  • Panimo: Brewdog
  • Maa: Skotlanti
  • Tyyli: Session IPA
  • Voltit: 4,5 %
  • Katkerot: 40 IBU
  • Maltaat: Pale, Munich, Cara Pils, Crystal, Wheat, Oats
  • Humalat: Columbus, Chinook, Mosaic, Simcoe
  • Lisäykset: Tangerine
  • Mistä ostettu: Brewdog.com (2,50 £ / 0,33l)

Pisteet

Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 2/5
Yleisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 31/50

Brewdog Prototype Black Rye IPA

Brewdog Prototype Black Rye IPA
Toisena vuorossa oleva Brewdog Prototype Black Rye IPA vaikuttaa heti alkuunsa loistavalta. Rukiinen Black IPA ei voi (toivottavasti) mennä pieleen.

Olut kaatuu lasiin tumman ruskeana, hieman punertavana. Luonnonvalkoista vaahtoa parin sormen verran, pienikuplaista.
Tuoksu paahteinen, maltainen, miedosti rukiinen, hieman makea. Lämmetessä esiin tulee mieto lakritsisuus. Maku paahteinen, maltainen ja selkeämmin rukiinen. Miedosti humaloitu, kevyt olut. Suutuntuma paksuhtava, kevyen hapokas. Jälkimaussa samat elementit kuin aiemmin. Kevyt rukiinen paahteisuus pysyy melko pitkään.

Prototype Black Rye IPA on hyvin perinteinen rukiinen tumma ipa. Tutut, odotettavissa olevat aromit ilman mitään yllätyksiä. Ei tunnu varsinaisesti prototyypiltä. Joka tapauksessa kyseessä on kuitenkin laadukas ja kokonaisuutena hyvä olut jota on nautinto juoda.

Tiedot

  • Panimo: Brewdog
  • Maa: Skotlanti
  • Tyyli: Black IPA
  • Voltit: 6,5 %
  • Katkerot: 70 IBU
  • Maltaat: Pale, Rye, Crystal, Carafa, Dark Wheat
  • Humalat: Columbus, Chinook, Centennial, Simcoe, Citra
  • Mistä ostettu: Brewdog.com (2,50 £ / 0,33l)

Pisteet

Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 37/50

Brewdog Prototype Double IPA

Brewdog Prototype Double IPA
Brewdog Prototype Challenge 2017 Setin viimeisenä oluena olevalla Brewdog Prototype Double IPA saa yllensä kovat odotukset. Tyyli ja vahvuus kohdillaan sekä aina yhtä varma panimo Brewdog tekijänä. Odotukset kattoo ja olut lasiin.

Kevyen samea, vaalea, oranssihtavan ruskea DIPA täyttää lasin muodostaen vain vähäisen valkoisen pienikuplaisen vaahdon. Tuoksussa humalat tuovat esiin hedelmäisen ja mäntyisen aromin. Maussa on humalat hyvin läsnä tuoden tupla IPAlle tyypillisen katkeruuden ja hedelmien makeuden esille. Olut on pehmeä ja tasapainoinen.

Tasapainoinen, laadukas ja erinomainen ovat sanoja jolla tätä olutta voi hyvin kuvailla. Olut ei ole erikoinen mutta tätä juo erittäin mielellään vaikka useammin. Jos jotain niin tämän Brewdog osaa.

Tiedot

  • Panimo: Brewdog
  • Maa: Skotlanti
  • Tyyli: Double IPA
  • Voltit: 8,5 %
  • Katkerot: 60 IBU
  • Maltaat: Pale, Maris Otter
  • Humalat: Columbus, Simcoe, Mosaic, Citra, Amarillo
  • Mistä ostettu: Brewdog.com (2,50 £ / 0,33l)

Pisteet

Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Yleisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 41/50

Viimeiseksi jäänyt Prototype Double IPA on ehdottomasti Brewdog Prototype Challenge 2017 Setin paras tuotos joskin samalla myös vähiten erikoisin. Olut tuo mieleen ehkä eniten Brewdogin omat aiemmat tupla IPAt kuten Jack Hammerin sekä Born To Diet. Black Rye IPA on laadukas olut ja tuo mukanaan pienen twistin perus Black IPAan verrattuna. Ensimmäisenä juotu Tangerine Session IPA oli aivan eri luokkaa erikoisuudessaan. Olut oli enemmänkin mehua kuin IPAa.

Kokonaisuudessaan setti oli erinomainen! Mukana toisistaan erilaisia oluita joista jokainen on loistavia yksilöitä tyylilajeissaan. Hintaa katsoen yllättyy kuinka laadukkaat ja onnistuneet oluet settiin on laitettu. Toivoisi että kyseinen paketti olisi saatavilla pysyvästi.

Aiheeseen liittyvät

Jätä kommentti